sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Karjaan näyttely

Tänään oltiin näyttelyssä Karjaalla Pepin kanssa. Kalle lähti mukaan seuramieheksi ja käyttäytyikin näyttelypaikalla kuin vanha tekijä. Meni vain mökkiinsä maate ja pysyi siellä koko ajan :D Peppi taas kohelsi ympäriinsä kun olisi niiin paljon ollut kivoja kavereita ympärillä.
Päivällä oli niin kuuma, että vähän jännitti jaksaako Pepin korvat pysyä pystyssä. Kuumalla ne viimeistään nuupahtavat jos muuten pysyvätkin ylhäällä. Korvat pysyivät kuin pysyivätkin hienosti pystyssä, mutta se ei silti tuomarille riittänyt :/ Paljon tuomari käytti Peppiin aikaa, liikkeitä katsoi aika vähän, mutta pöydällä arvosteluun meni tosi pitkään. Maassa ei tarvinnut seisottaa juuri lainkaan.
Paikalla oli toinenkin toitsu, uros, joka oli paljon pienempi kuin Peppi. Tuomari mittasi molemmat ja muutenkin arvioi koirat hyvin tarkkaan. Peppi oli juuri sen 28cm, mikä on kuitenkin vielä rotumääritelmässä sallittu. Peppi käyttäytyi pöydällä upeasti! Päätin jättää herkut pois siitä tilanteesta kokonaan ja vain varmoilla otteilla pidin siitä kiinni, niin että se huomasi että tässä nyt ollaan eikä pois pääse. Peppi rauhoittuikin ihan tyytyväiseksi siinä pöydällä ja tuomari sai ihan rauhassa laskea hampaat ja muutenkin kopeloida päästä varpaisiin. Ihan uskomatonta miten hienosti esiintyminen meni! En olisi ikinä uskonut, että se rohkeus oli Pepin sisällä jossain :)

Arvostelu: "17kk koon ylärajoilla. Erinomainen purenta. Hyvät pään mittasuhteet. Silmät voisi olla aavistuksen pienemmät. Korvat vielä löysät. Hyvät mittasuhteet rungossa, mutta rintakehä voisi olla pidempi ja lanneosa lyhyempi. Rodunomainen ylälinja. Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä karva, Liikkuu tänään takaraajat rungon alla. Esitetään hyvin. "  Tulos JUN EH

Kehä oli ruoholla niin liikkuminen oli vähän koikkelehtimista, tuskin olisi lukenut tuota takaraajat rungon alla jos kehä olisi ollut vaikka hiekalla.. mutta tuo nyt ei olekaan mikään pysyvä juttu :) Korvien pehmeyteen kaatui sitten koko suoritus, tuomari sanoi että EH ihan vain sen takia ja jos olisi ollut vahvat korvat niin olisi tullut ROP.. Peppi oli tuomarin mukaan muuten parempi kuin vastassa ollut uros. Harmi, että jäi noin pienestä kiinni, mutta kaikenkaikkiaan tosi hienosti meni! Tuomari oli mukava ja asiallinen ja antoi vieläpä neuvojakin! :) Vähän nauratti tuo viimeinen kommentti "esitetään hyvin" :D Mähän olen ihan harjoittelija näissä näyttelyjutuissa vielä. Olipa kiva saada tuollaista palautetta :) Seuraavaksi sitten Elonäyttelyyn!

vuoron odottelu väsyttää

"huuui.. ai ei tä ollukaan paha juttu!"

Käytiin samalla reissulla sukuloimassa ja Peppi ja Thelma pistivät heti rallikisat pystyyn

Peppi voitti nopeudessa Thelman ainakin 6-0, vaikka toinen oli yli puolta isompi :D

"JEEEE"

4 kommenttia:

  1. Hehee hehee, vais ootta Turun elonäyttelyyn menossa?? Otapa sitten sinneki Kalle turistiksi mukkaan, nimittäin täältäpä tullee samaseen näytelmään Kallen Into-poju!! :D
    Eiköhän rehvata sitten jossain puistossa ihan kunnolla jos johonki välliin ehitään, nyt ku ollaan sinne asti tulossa?! ;)

    VastaaPoista
  2. Jos saan vaan kaverin apukäsiksi mukaan niin pääsee sitten Kallekin mukaan! Jos joudun tulemaan yksin, niin Kalle täytyy jättää sitten kotiin, mutta puistotreffit järjestetään ehdottomasti!! :) Kommentoin vähän myöhässä, toivottavasti käyt vielä lukemassa näitä vastauksia! :)

    VastaaPoista
  3. No nytpä tulin kattomaan! :)
    Oli muuten just tullu aikataulut nettiin ja näitä lk. toitsuja on 5 ilmottu Turkuun, eli 3 meijän ötököitten lisäksi. :D
    Oon sitten liikkeellä isosiskon kanssa, jonka kiinanharjakoira essiintyypi samalle tuomarille ennen toitsuja. Sunnuntaina vissiin lähetään ajamaan takas pohjoseen päin. Itellä ois lommaa se seuraavaki viikko vielä, mutta Sannalla saattaa jo maanantaina olla töihin meno... Kattotaampa siellä näytelmässä sitten tarkemmin missä ja millon(heti näyttelyn jälkeenkö??) rehvataan.
    Into intokainen vetäs Oulusta jo ekan Sertinsä ollen VSP!! :D Jänskättää jo, mitä tämä tuomari tullee pojjaasta tykkään!

    VastaaPoista
  4. Tuollahan on suorastaan paljon toitsuja!! :D Juu mietitään sitä sitten siellä :) Onnittelut sertistä!!! :)

    VastaaPoista