maanantai 13. joulukuuta 2010

Kuulumisia

Pepille onkin viime postauksen jälkeen tapahtunut kaikenlaista. Ensin tuli ensimmäinen juoksu ja sota siitä, että pidetäänkö niitä juoksuhousuja jalassa vai ei. Peppi voitti ne taistelut kyllä ihan kuus-nolla.. Mutta ei se mitään, musta oli oikeen kiva pestä verisiä lakanoita joka päivä! Nyt on onneksi jo pahin sotkeminen ohi. Toivottavasti ei tule mitään pahempaa valeraskautta sitten. Tissit on kyllä ihan kuin äitipossulla konsanaan.

Me muutettiin Pepin kanssa uuteen asuntoon. Saatiin paljon lisätilaa heitellä palloa ja nyt voi myös juosta keittiön ja olkkarin väliä yhden seinän ympäri, mikä on Pepistä superhauskaa :D Nyt onkin ollut niin kylmä, että ei kauheasti tarkene lenkkeillä. Toppapuvussa ja tossuissa pärjää hetken, mutta jos lähdetään ilman töppösiä pihalle, niin ei mene kuin pari minuuttia niin Peppi yrittää jo tasapainoilla kahdella jalalla kun tassut jäätyy. Ollaan siis panostettu sisällä leikkimiseen ja myös yksinoloharjoituksiin.
Nyt sujuu sekin jo paremmin, mutta alkuun Peppi jäi räksyttämään ihan tauotta kun jäi yksin. Parina viime päivänä on jo ollut ihan hiljaista kotiin tullessa ja on myös nätisti jäänyt odottelemaan. Ei ole naapureita juuri näkynyt, että olisi päässyt haastattelemaan haukkumisesta. Mutta näyttää siltä, että tuo D.A.P.-feromonihaihdutin toimii ihan oikeasti.

Alakerrassa asuu ihana pieni puolitoistavuotias kiinanharjakoira. Se on melkein yhtä pieni kuin Peppi ja kuulemma pelkää kauheasti muita koiria, mutta uskalsi kuitenkin leikkiä Pepin kanssa. Kivaa saada uusia pikkukavereita :)
Kaikista parasta tässä muuttamisessa oli kuitenkin se, että Pepistä tuli ihan oikeasti sisäsiisti. Ei ole tarvinnut yhtään kertaa vaihtaa papereita lattialta, vaikka ne varoiksi vielä laitoinkin. Peppi oli tainnut vaan oppia, että sisälle saa pissiä kotona, mutta vieraassa paikassa kyllä sitten jaksaa pidättää. Toivottavasti tapa ei palaa edes sitten, kun tämäkin asunto tuntuu Pepistä ihan omalta kodilta.

Peppi täytti eilen jo 11 kuukautta! Kuukauden päästä leivotaan sitten 1-vuotis -kakku :P

Kesäkuva tasapainottamaan pakkassäätä

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tepa hoidossa

Teuvo oli eilispäivän hoidossa täällä Pepin seurana ja voi vauhti sitä menoa! Tunnin välein ravattiin pihalla pissalla, ettei leikin tiimellyksessä satu vahinkoja sisälle. Teuvo kävi lipittämässä vettä lähes joka kerta kun ralli meni vesikipon vierestä :D Lattiat säästyi ja tänään on ollut ihanan rauhallista kun Peppi totesi, että nukkumatti voittaa riekkumisen.

kaverukset

painia

piraija-tepa roikkuu poskessa kun peppi omi kaikki herkut

tiistai 9. marraskuuta 2010

Lumimyrsky


Peppi tuntuu ihan nauttivan lumesta kun vaan on kunnolla päällä, ei ole ollut lenkiltä edes kiire sisälle niin kuin yleensä! Töppösetkin pysyivät hyvin jalassa ja tassut olivat ihan lämpimät vielä sisälle tullessakin.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lampaantalja

Uudesta lampaantaljasta tuli heti Pepin ykkös-nukkumapaikka. Pepistä on pikkupentu-kuva, jossa sillä on kasvattajan luonakin lampaantalja pedissään. Nyt on tuttu ja turvallinen olo.


keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Seinäjoen näyttely & maalaiselämää

Peppi osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä 24.10. Seinäjoella. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja viereisessä kehässä oli jo arvostelu loppunut, joten päästiin sinne odotellessa harjoittelemaan. Harjoittelu meni niin hienosti, että sain itsekin vähän lisää uskoa hommaan, joten kehässäkään ei sitten jännittänyt paljon. Peppi esiintyy heti paaaljon paremmin kun en itse jännitä ja tällä kertaa menikin oikein hyvin! Harmi vaan, että kehään oli pudonnut hirveästi herkkupaloja muilta, joten tuomarin kirjoittaessa arvostelua, ei Peppi jaksanut keskittyä seisomiseen, vaan ympärillä olevat makkaranpalat veivät voiton. Muuten esiintyminen oli kuitenkin suorastan mallikasta ja pöydällä olokin sujui aika nätisti, vaikka se onkin vielä hurjan pelottavaa.

Arvostelu: "Vielä kovin hontelo ja korkeajalkainen nuori narttu, kevyt ja ilmava kokonaisuus. Hieman kevyt kuono, tummat hieman ulkonevat silmät, pitkät korvat. Rintakehä kaipaa vielä lisää syvyyttä ja (jotain mistä ei saa selvää) ja täytettä, ja takakulmaukset. Kapeat etuliikkeet, eloisa mutta tottumaton."
Laatuarvostelu: JUN-H

Ei kyllä mun mielestä ole mitenkään ulkonevat silmät, Peppi tais vaan tuijotella niitä makkaran palasia siellä maassa :D (edittiä vähän: rotumääritelmä sanoo "SILMÄT: Melko suuret, pyöreät, tummat, hieman ulkonevat, kaukana toisistaan ja suoraan eteenpäin katsovat. Silmäluomet ovat tiiviit ja tummat tai karvapeitteen väriin sointuvat." että ei tuo tainnutkaan olla huono juttu :D) Nyt sitten odotellaan, että neiti vähän kasvaa ennen kun mennään seuraavan kerran. Tosin tammikuussa mennään kyllä Turun näyttelyyn, kun se on ihan tossa naapurissa.

Näyttelystä mentiin sitten pariksi päiväksi Kokkolaan ihmissukulaisia tapaamaan. Peppi näytti kyllä onnelliselta saadessaan juosta vapaana pihalla ja pellolla. Ei tarvittu kaulapantaa eikä hihnaa muuta kuin pari kertaa kaupungissa. Aamulla kun piti lähteä kotiin, niin Peppi päätti, että hänhän jääkin maalle. Täti käski Pepin sisälle; "Jää vain mun kanssa tänne" ja Peppihän paineli suoraan takaisin sisälle kun me jo oltiin auto käynnissä valmiina lähtöön :D Piti sitten sieltä käydä poimimassa kirppu talteen, että päästiin lähtemään.

Näyttelystä löytyi uusi panta








maanantai 18. lokakuuta 2010

Aurinko


Yleensä nukkumapaikka määräytyy sen mukaan, mihin paistaa aurinko. Mikäs sen mukavampaa kun se kerrankin paistoi omaan petiin.
Pepistä taitaa vihdoinkin alkaa kasvaa aikuinen, tai ainakin tottelevaisuus on parantunut huimasti! Kissakin saa nykyään olla lähes rauhassa, kun komennot ovat alkaneet mennä perille. Uloslähdöstäkin on tullut paljon mukavampaa kun ei enää joka kerta tarvitse kaivaa koiraa sängyn alta :) Jospa se luoksetulokin alkaisi lähitulevaisuudessa taas toimia, kun pikkupentuna se niin hienosti jo osattiin.

torstai 14. lokakuuta 2010

Ulos? Usko huvikses


Peppi oli illalla jo ihan väsynyt, kun oli päivän leikkinyt ja riehunut kaverin kanssa. Kun olisi vielä ulos pitänyt lähteä, niin ensin mentiin sängyn alle sadetakkia karkuun. Lopulta kun se oli saatu päälle niin kovalla tohinalla Peppi saapasteli mökkiinsä (jossa ei muuten juuri koskaan vietä aikaa). Melkein kuulin sen ajatukset: "En tasan lähde yhtään minnekään!" Mielenosoitus jatkui vielä ulkona kun neitiä sai hinata perässä koko lenkin. Nyt on sitten tyytyväinen tyttö untenmailla.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Olli kyläilee

Olli-puudeli vietti tämän päivän meidän kanssa, käytiin koirapuistossa ja pari pitkää lenkkiä sekä herkuteltiin possunsaparoilla. Peppi se jaksaa Ollia mielistellä, käy vähän väliä ihan huvikseen alistumassa Ollin edessä. Peppi vain kävelee Ollin eteen ja muina miehinä heittää selälleen. Silti kuitenkin varastaa Ollilta kaikki herkut jos ei ole itse silmä kovana vahtimassa ja pitämässä toisen puolia.





Peppi teki Ollille temppujakin kun halusi herkun itselleen. "Jos mä kierin niin saanhan namin??"

tiistai 12. lokakuuta 2010

Hiljaiseloa

On ollut vaihteeksi ihan hiljaiseloa, joten ei ole tullut tännekään kirjoiteltua kun ei mitään ihmeellisyyksiä olla puuhailtu. Pitkiä lenkkejä pitkin pururataa ja pallonheittelyä on kuulunut askareisiin, mutta enää ei tarkene edes kunnolla ulkoilla. Peppiä paleltaa vaikka on paksu talvimantteli päällä.




Lohjalla käytiin pentunäyttelyssä, mutta se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kahden viikon päästä yritetään uudestaan Seinäjoella, mutta siellä onkin sitten jo tosi kyseessä kun Peppi on jo junnuluokassa. Yksi toinen lk toitsu ja yksi pk olivat Pepin lisäksi ilmoittautuneet. Olisi kyllä kiva kun välillä olisi enemmänkin toikkeleita mukana!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Pentunäyttely Metsämäen raviradalla

Kaikkien aikojen kamalin sadepäivä oli sitten tänään, mutta onneksi meni näyttely silti hienosti. Ei ollut Pepillä enää yhtään häntä koipien välissä, vaan kauniisti pystyssä. Lopuksi olleessa ryhmäkehässä tosin kyllä jännitti, kun oli niin paljon muita koiria ympärillä. Peppi sai tosi hyvän arvostelun ja KP:n, jolloin siitä tuli myös ROP-pentu, koska muita lk toitsuja ei ollut. Todella upea aloitus tälle näyttelyuralle!

Arvostelu: "Erinomainen tyyppi. Kaunis ilmeikäs pää. Hyväasentoiset kauniit korvat. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä ylälinja ja häntä. Liikkuu hyvällä askeleella. Miellyttävä luonne."

Kaikessa jännityksessä unohdin kokonaan näyttää eläinlääkärintodistuksen murtuneesta hännästä, mutta ei näköjään osunut mutka tuomarin silmiin, kun arvostelussa luki hyvä häntä. Tuomari oli todella asiallinen ja mukava, antoi neuvojakin.

Omaa vuoroa odoteltiin haalarit päällä.
"äitii mä haluan kotiiin"
Tuomari kehui, miten hyvin Peppi otti minuun kontaktia, ja mun mielestä kun se meni huonosti. Näkisipäs hän, että miten hienosti se omassa pihassa sujuu :)
Pöytäjännitys
Pöytäkauhistus
Palkinnot 
Hienosti meni!

perjantai 17. syyskuuta 2010

Talvi saa tulla

Postimies tiputti postiluukusta Leevitiimiltä tilatun toppahaalarin, tosi lämmin ja ihana. Taitaa vaan pukemiseen mennä enemmän aikaa kuin itse ulkoiluun :D

Rusthollin Jasmin
Pipo ei ollut Pepin mielestä kovin tarpeellinen. Mutta eipäs palellu korvat sitten kun pakkaset paukkuu :)
Bestiksen mantteli, myöskin mittojen mukaan tilattu.

torstai 16. syyskuuta 2010

Seinäjoki

Tänään lähti postin mukana ilmoittautuminen Seinäjoen näyttelyyn (24.10.) junioriluokkaan. Ensimmäinen "oikea" koitos siis edessä, jännää! 
http://www.showlink.fi/bentokronenshow10/

Lauantain pentunäyttelypäivästä ei taida tulla kaikkein mukavin, näyttely kun on ulkona ja koko päiväksi on luvattu sadetta. En ole vielä ihan selvillä siitä, että miten tuo arvostelu pentuluokassa menee, kun Peppi on ainoa lk toitsu. Mutta sielläpä se sitten selviää!

maanantai 13. syyskuuta 2010

Löydettiin Mustin & Mirrin alennuskorista kurahaalari -50%, sattui vielä olemaan ihan sopivakin! Käveltiin pitkä mettälenkki, eikä haitannut yhtään, vaikka vettä tuli taivaan täydeltä. Haalari on juuri sen verran reilu, että samanlainen Hurtan fleecepukukin mahtui alle. Peppi viihtyi vähän liiankin hyvin nuuhkimassa kaikkia puskia, kun ei ollut kylmä eikä märkää, toisin kuin mulla :D

torstai 9. syyskuuta 2010

Toitsutreffit

Tänään vietettiin puoltoista tuntia koirapuistossa. Ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, kun toitsukööri pääsi kunnolla vauhtiin. Olipas kiva nähdä muitakin pikkuriiviöitä ja toitsuihmisiä!

Peppi ja Habibi
Peppi ja Riesa
 
Indi, Riesa ja Peppi
Peppi, Tepa ja pienenpieni Mindi

Toivottavasti meni kaikkien nimet oikein :) Oli kyllä kiva ilta!
Lauantaina mennään sitten toitsujen syystreffeille Espooseen, pitkä matka tulee, mutta varmasti on kivaa!

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Purenta

Hieno purenta neidille nyt sitten tuli kuin tulikin! Eläinlääkärin sanoin: "Parempi ei voisi olla."



Ja tämmöstä jälkeä sillä saadaan aikaan:

Koirankeksejähän ei siis syödä, vaan ne murustetaan!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Eläinlääkärikäynti

Pepin hännästä ei tullutkaan niin hyvää, kuin miltä aluksi näytti. Kun otin lastan pois, häntä näytti ihan hyvältä. Seuraavana aamuna se oli kuitenkin jo yhtä vinossa, kuin ennen lastoitusta. Varasin ajan meidän vakkarieläinlääkärille, että päästiin nyt vielä sinne näyttämään. Hännän kuvaus ja lastoitus tehtiin muualla, koska tuolla vakipaikassa ei ollut aikoja. Tuo kaupungineläinlääkärin toiminta ei muutenkaan ollut kovin osaavaa, tämä vakkari piti koko hännän lastoitusta aivan turhana, sen onnistuminen on kuulemma hyvin harvinaista. Noh, eipä Pepinkään häntä niihin harvojen onnistuneiden joukkoon sitten päässyt. Olisi kuulemma pitänyt mennä heti tuonne, että he olisivat voineet hoitaa hännän kuntoon. Yritin kyllä.. mutta ainakin tästä opittiin, että ei käydä kaupungin eläinlääkärillä enää vaikka mikä olisi.
   Kauhea sählinki tästä häntäjutustakin tuli. Yritin saada näyttelyitä varten todistusta, että häntä tosiaan on murtunut tapaturmaisesti, eikä ole synnynnäinen vika. Kaupungin ell ei sitä suostunut kirjoittamaan, "koska en ole nähnyt koiraa aikaisemmin, niin en tiedä onko häntä ollutkaan suora", mutta hänen lausunnossaan luki kuitenkin hännän olevan tapaturmaisesti murtunut. Pieni ristiriita? Koira tuskin syntyy häntä murtuneena, vaikka se voikin vino olla (ja Pepin häntä tosiaan oli aivan suora vielä kuukausi sitten). Tämän takia varasin ajan tuonne yksityiselle ja menin röntgenkuvien, pentutarkastustodistusten ja muiden lappujen, lippujen ja valokuvien kanssa sinne. Röntgenkuvista ei kuulemma saanut mitään selvää, mutta enää tässä vaiheessa olisi turhaa uusiakaan ottaa, kun häntä on jo ehtinyt luutua. Sain lopulta eläinlääkärintodistuksen, että häntä on murtunut tapatumaisesti. Kennelliiton lomaketta hän ei voinut kirjoittaa. Saas nähdä, kelpaako tuo sitten ollenkaan... Tärkeintä on tietysti, että koiralle ei ole vinkuravänkyrä-hännästä haittaa, pelästyin jo kun aikaa varatessa puhuivat amputaatiostakin.. mutta harmillista näyttelyiden kannalta.
   Harjoiteltiin kuitenkin tänään taas näyttelyesiintymistä, on jäänyt harjoitukset viime aikoina vähän vähemmälle ja sen kyllä huomaa heti. Nyt ei muuta kuin joka päivä ravataan parkkipaikkaa ympäri, että muistuu taas mieleen!

perjantai 3. syyskuuta 2010

Kuvia

Nyt lähti sitten teippi Pepin hännästä. Neiti alkoi sitä eilen illalla repimään, ihan kuin olisi tiennyt, että tänään tuli se määrätty kolme viikkoa täyteen. Otin paketin pois eilen, kun näytti vähän siltä, että joko sen otan minä tai Peppi ottaa sen itse. Häntä on nyt suora, mutta pieni patti siihen jäi. Luultavasti sekin menee kuitenkin piiloon, kunhan vain karvat kasvavat takaisin.

Tänään mentiin koirapuistoon Teuvon ja Saaran kanssa ottamaan valokuvia. Kuvia tuli melkein 700, joten oli vähän vaikeaa valita parhaat. Tässä kuitenkin nyt muutama:

Kukkulan kuningatar

Teuvo tuli vielä illaksi tänne riehumaan, ja hiljaista hetkeä ei kyllä ollutkaan. Koirat leikkivät keskenään kun me syötiin, ja yhtäkkiä alkoi kuulua Teuvon murinaa. Menin äkkiä katsomaan, että mitä tapahtuu, niin siellähän oli kavereilla köydenveto kesken. Köytenä oli Tonin hupparin naru :D Kun Tepa lähti, Peppi meni saunaan nukkumaan. Sieltä se varmaan kömpii sitten peiton alle, kun sammutetaan valot<3

tiistai 31. elokuuta 2010

Puuhastelua

Tänään käytiin Pepin kanssa katselemassa Naantalissa järjestetyssä match showssa. Hännän takia ei päästy osallistumaan, mutta käytiin siellä sitten harjoittelemassa näyttelyesiintymistä. Saatiin taas vähän vaikeusastetta mukaan harjoitteluun, kun omassa pihassa sujuu jo niin mallikkaasti. Hienosti se tuollakin sujui, vaikka oli kamalasti kavereita joka puolella!

Mätsärin jälkeen käytiin taas pitkä lenkki Ollin kanssa, niinkuin ollaan nyt jo monena iltana tehty. Reippaasti pieni jaksaa kyllä pidemmänkin matkan, eikä tarvitse sitten kokoaikaa olla kotona leikkimässä. Lenkin jälkeen mentiin saunaan, ja Peppi oli sitä mieltä, että hänhän saunoo riippumatta siitä, montako kertaa kannan hänet jäähdyttelemään. Aina piti ryömiä oven alta takasin :D

Nyt sitten kaikki bongaamaan ohjelmien mainostauoilta OP:n uusi mainos, jossa esiintyy myös toitsuja!