sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sadepäivän riemuja

herkkuruokaanam
"Hyi tääl on riisiä, en varmasti syö niitä yäk!"

Riemuja tosiaan.. syödään ja nukutaan :D Ei pysty oikein lenkkeilemään tuon Pepin jalan takia. Olen yrittänyt ties minkälaista muovipussia ja kelmua väkertää tossun suojaksi, ettei haava pääsisi kastumaan, mutta ihan tuloksetta. Aina on ulkoa tullessa tossu ihan läpimärkä. Ei sitten muuta kun tassun kylvetystä desinfiointiaineessa. Taidan olla vähän yliherkkä kaikille bakteereille, mutta on ne tulleet koulussa niin tutuiksi, että teen kaikkeni, jotta ne ällötykset saadaan tapettua ja tulehdus kukistettua. Haava näyttää onneksi edelleen tosi hyvältä kastumisista huolimatta.

"Joka päivä vois olla sadepäivä!"

perjantai 27. toukokuuta 2011

Tassu

Johtuuko tää vaan mun koneesta, että blogger ei toimi? Noh, nyt taas toimii niin kirjoitetaan äkkiä :D

Käytiin siis tosiaan Pepin kanssa eläinlääkärissä näyttämässä tassussa ollutta pattia. Ell katsoi sitä ja totesi, että parasta rauhoittaa koira ja avata patti sitten. Patin sisällä ei ollut enää mitään, mutta ilmeisesti joku tikku siellä on ollut ja kaivanut onteloa anturaan, joka sitten on tulehtunut, vaikka tikku olikin jo poistunut itsestään. Ell poisti patin ja jäljelle jäi vain siisti haava. Hoidoksi tuli parin viikon antibioottikuuri ja hyvä paikallispuhdistus desinfiointiaineella kaksi kertaa päivässä. Saatiin myös haavaan laitettavaa voidetta. Tassussa oli ekan päivän tuollainen paketti, mutta se piti puhdistamisen takia ottaa pois, joten nyt Peppi saa tyytyä tossuun. Kauluria käskettiin pitää, mutta en ole nyt kiusannut Peppiä sen kanssa, kun olen itse tämän viikon kesälomalla, niin olen pystynyt sitten vahtimaan neitiä. Peppi on niiin surkea se tötterö päässä, että luulee kuin se olisi maailmanloppu.. Raukka ei yhtään osaa olla sen kanssa, kuolaakin pitkin maita ja mantuja kun se on niin inhottava. Toivonkin, että haava paranee niin hyvin, ettei tarvitse ensi viikoksi laittaa toiselle sitä kauluria ollenkaan vaikka joutuukin olemaan taas yksin.. Haava onkin jo tosi siisti. Taidettiin samalla löytää myös uusi eläinlääkäriasema, jossa ruetaan käymään jatkossakin.

Pyysin eläinlääkäriä samalla tunnustelemaan Pepin polvet, kun tuo on alkanut pomputtaa oikeaa takajalkaansa. Ell sai oikean lumpion paikaltaan jalan ollessa suora, mutta taipuneena lumpio ei liikkunut. Nollan polvet siis mitä todennäköisimmin! Loistouutinen :) Kesän aikana sitten virallisesti tutkittavaksi niin polvet kuin silmätkin.

pieni potilas

"Voitko ottaa tän paketin mun jalasta kiitos?"

"Ai et? No mä otan sitten ite"

Korvatkin löytyi illalla hetkeksi. Ehkä ne sieltä vielä tulee :)

maanantai 23. toukokuuta 2011

Näyttely

arvostelu (klikkaamalla isommaksi)
Voi HUOH, ei nyt oikeen suju meillä tämä harrastus :D Itse esiintyminen kehässä meni tosi kivasti ja oon oikein ylpeä siitä miten hienosti Peppi jaksoi keskittyä seisomiseen, kun tuomari arvosteli kuitenkin aika kauan. Pöydällä tuli taas se tavanomainen paniikki joka sitten antoi tulokseksi T:n. Arkuuden ja kehittymättömyyden takia kuitenkin, että ehkä jotain toivoa vielä on :D Toinen paikalla ollut toitsu sai hylätyn, vaikka esiintyi tosi tosi hienosti. Oli sen verran ankara tuomari, että ei niin kovasti harmita tuokaan arvostelu. Luppakorvista ei tullut mitään kommenttia tuomarilta. Ehkäpä ilmoitan Pepin vielä noihin pariin Turun näyttelyyn, jotka on kesällä, mutta näyttää vähän siltä, että me vaihdetaan harrastusta. Mitäpä sitä turhaan pientä kiusaamaan, kun ei kerran luonnistu tuo tuomarin kopelointi. Saihan Peppi jo kerran EH:n mikä on tuolta arkajalalta vallan mainio suoritus! :)

Sitten vähän murheellisempaan asiaan. Pepille on tullut anturan pohjaan jonkinlainen patti/paise. Ilmeisesti on tassuun mennyt ruusunpiikki tai pieni lasinsiru (niitä täällä ainakin riittää kun joka paikassa on rikkinäisiä pulloja :/ ) Huomenna eläinlääkärin tarkastettavaksi sitten. Luultavasti patti pitää avata ja sitten tulee pari tikkiä päälle. Tosi kiva tällaisella sadekelillä koittaa pitää puhtaana se haava. Mutta tärkeää on nyt saada se kuntoon kun Peppi on jo pari päivää varonut astumasta koko jalalla. Huomenna sitten lisää kuulumisia minkälainen tuomio saadaan eläinlääkäristä.

Olli oli tänään täällä hoidossa ja voi että Kalle oli iloinen sen nähdessään. Pojista on tullut ihan bestikset :D Eilen käytiin koirapuistossa riekkumassa toitsuriiviökavereiden kanssa. Kamera oli kyllä silläkin reissulla mukana, mutta eipä sinne paljoa kuvia tarttunut sieltä kassin pohjalta käsin :D

muutama uusi öttiäinen löysi näyttelystä uuden kodin

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kotona

kotona taas!!
Asusteltiin koirien kanssa viikon verran Naantalissa. Siellä Kalle sai jostain kirppuja (hyihyihyi!), joten koirat pääsi heti pesulle ja sai kirppu- ja punkkimyrkyt niskaan. Suursiivous on tehty nyt kotonakin, vaikka ei täällä niitä kirppuja missään vaiheessa näkynyt. Tiedä sitten mistä ne tulivat, mutta onneksi viheliäisyydet ovat nyt poissa!

pyykinraikkaina ja väsyneinä


"ai mitenniin ei saa myllätä?"
hirviöt

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

mätsäri + heppailua

Pepin kanssa käytiin mätsärissä, pöytä sujui aika kivasti ja tuomari oli kerrankin mätsäriin sopiva, kun hän antoi koirille kunnolla pöydällä aikaa. Muuten Peppi esiintyy ihan loistavasti, vielä kun saataisiin loputkin jännitykset pöydällä pois. Ensi lauantaina on sitten Somerolla näyttely. Varmaan meidät kyllä nauretaan kehästä pois noiden korvien takia, mutta eipä taida auttaa selitellä, että oli ne silloin pystyssä kun Pepin ilmoitin... :D Jos neiti nyt jää luppakorvaksi niin sitten keksitään vain jotain muuta näyttelyiden tilalle. Agilityyn tuo sopisi ihan loistavasti vauhtinsa ja rohkeutensa puolesta. Jospa vaikka päästäisiin jollekin alkeiskurssille kesällä.

Tänään käytiin ratsastuskisoissa, jonne Kalle pääsi kantokassissa mukaan ihmettelemään ihmisvilinää. Tosi hienosti käyttäytyi ja oikein tyytyväisenä kykki lämpimässä kassissaan kun muut tärisivät kylmästä :D

tyytyväinen ukkeli

väsy

tiistai 10. toukokuuta 2011

Lenkkeilyä

Siitä asti kun Kalle tuli, koirat on lenkkeillyt tavallisten hihnojen kanssa. Kokeilin sillon heti aluksi flexiä Kallelle, mutta se ei yhtään tajunnut kävellä sen kanssa, vaan pysyi ihan jalkojen juuressa, kun flexi hiukan tietysti vetää. Nyt kokeilin sille Pepin flexiä ja tosi reippaasti kulki. Ostin sille sitten kokonaan oman, että pääsevät molemmat vähän juoksentelemaan, ja voi että sitä elämisen riemua kun pääseekin vapaammin kirmailemaan! Toinen on ihan innoissaan ulkona nyt, juoksentelee ees taas ihan kuin pikkupentu.
Tehtiin äsken pitkästä aikaa oikein piiiiitkä lenkki, tosi reippaasti nuo pirpanat jaksoi. Yksi levähdyshetki pidettiin kun Kallelle tuli niin kuuma. Kotiin tultua maistuikin kuppeihin syömättä jäänyt iltaruoka aika vauhdilla.

lenkille lähdössä

niimpal kauhiast oli kaikkii hajui et ei meinannu kuvaa saada




aika kiva lenkkireitti meillä vaikka keskellä kaupunkia asutaan :)

lepotauko

kotiin tultua maistuikin ruoka

väsähtänyt pikku-kainiloinen

ja iltapesu!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kesä!

Koirapuistoon ei ehditty, mutta ulkona ollaan oltu ja koirakavereita nähty. Niiin ihanan lämmintä oli, että ei voinut muuta kun olla pihalla ja nauttia auringosta.

"leiki nyt mun kaa!"

Punkkitarkastus. Pepillä oli aamulla punkki, mutta se tais pelästyä kun kuuli itsestään puhuttavan ja pötki pakoon. Mistään ei enää löytynyt.

kuumakalle

Peppi nauttii :D

"ai nanna? missä!?"

"käpyjää nomnomnom"

pikku-ukkeli

Vielä kun ne korvat löytyis.. Ne on vaan sellaset jätti-isot purjeet, että pystyssä pysymiseen tarvitaan kunnon vastatuuli :D

lauantai 7. toukokuuta 2011

Herkkuja

Tänään oli tarkoitus mennä koirapuistoon temmeltämään, kun oli niin kivan lämmin päivä. Pakkasin koirat autoon ja lähdettiin. Koirapuistossa odotti kuitenkin tylsä yllätys, pienten puolella oli kolme vasikan kokoista isoa koiraa ilman omistajaa. Käveltiin sitten siellä ympäristössä jonkun aikaa ja odoteltiin, josko joku hakisi koirat pois, että mekin päästäisiin puistoon. Kukaan ei kuitenkaan tullut, joten ihan turhaan lähdettiin sinne asti. Kuka vie koiransa koirapuistoon ja jättää ne sinne yksin? Ja muutenkin jos on isojen ja pienten puolet erikseen, niin eikö niitä voisi sitten noudattaa? Höh. Toivottavasti niillä koirilla on kuitenkin kaikki hyvin. Huomenna yritetään sitten uudestaan, jos vain äitienpäivähulinoilta ehditään.

Tultiin sitten kotiin ja väsäsin koirille talouspaperirullan hylsystä pienet paketit, joiden sisään laitoin pieniä palasia kanaa. Niiden kanssa nuo sitten tuhersivat jos jonkin aikaa, Kalle tajusi idean paljon paremmin kuin Peppi, vaikka Peppi on saanut samaisia paketteja ilokseen jo useamman kerran aiemmin. Peppi vain heittelee omaansa ja yrittää saada herkut putoilemaan sieltä, Kalle taas tajusi repiä pahvin rikki saadakseen namit ulos.

"jotain hyvää siellä on, varmasti on!"
"tuliskohan nää täältä nuolemalla..?"
"tai jos tökin vähän nenällä..?"
"juu-u, jotain siellä on! mitenhän ne sais sieltä?"

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Ihan tylsää!

Nyt on ollut emäntä niin väsynyt työharjoittelun takia, että koirien aktiviteetit on koostunut tavallisista lenkeistä, puruluitten syömisestä (ja jemmailusta; Kalle jemmaa ja sitten ei voi häipyä kätkönsä ääreltä, ettei herkut häviä parempiin suihin) sekä päiväunista. Nuo ovat niin suloisia, kun molemmat ahtautuvat peiton alle tuhisemaan. Kalle ei ikinä tule yöksi sänkyyn, mutta päiväunet peiton alla kelpaa kyllä!

Tänään on ollut inhottava sadepäivä, mutta vaikka sataisi mummoja taivaalta niin yritän silti tehdä joka päivä pari pitempää lenkkiä koirien kanssa, muut sitten sellaisia vartin pikkulenkkejä jos on kurja keli. Peppi-raasu inhoaa vettä koko pienen sydämensä pohjasta, raukalla on heti mieli maassa kun vähänkin sadetakki suhahtaa eteisessä sen merkiksi, että olisi aika lähteä ulos. Sitä saakin sitten raahata perässä koko lenkin. Kalle taas ei välitä mistään, viime viikonloppuinen raekuuro herätti hieman ihmetystä, mutta muuten tuo ei taida edes huomata, vaikka turkista ei kuivaa kohtaa löytyisi. Me taidetaan olla aikamoinen näky lenkillä, kun pieni musta viiru kaahaa edellä ja tuo hienohelma haraa vastaan perässä kaikilla neljällä jalalla ja hurjalla 2,5kg:n painollaan :D

pieni söpöläinen

ja toinen<3
päivittäinen silmänpesuhetki, tästä on tullut jo rutiinitoimenpide, jonka molemmat suorittavat toisilleen joka päivä :D

vauhtipusu!
sohvan selkänoja alkaa olla jo kuopalla tosta kohtaa, missä kalle aina löhöää

"namnam, reisi"

P.S. Paljonko teitä oikeen on?! Pari viikkoa ollut toi kävijälaskuri ja jo yli 200 kävijää! :)

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappuhulinaa

Koiratkin pääsi vappupiknikille Vartiovuorenmäelle nauttimaan auringosta (joka paistoi sen 5 minuuttia...) ja herkuttelemaan grillimakkaralla! :) Paljon keräsivät ihailevia katseita ja parit rapsutuksetkin. Maalta kaupunkiin muuttanut Kalle pärjäsi loistavasti, vaikka ympärillä oli satoja ihmisiä.